|
Icarhaiya
Nimi: Icarhaiya
Lahko: Ei kuulu, ei tietoinen
Luonne: Icarhaiya on luonteeltaan vaikeaselkoinen, eikä ulkopuoliset saa suden mielenliikkeistä juurikaan vihiä, sillä susi ei lausu kuin harvoin mitä mieltä hän mistäkin on. Hän ei selittele tekojaan tai menojaan ja onkin melkoisen vapaa sielu, jota ei rajoitukset ja kahleet estä. Uros tietää säännöt ja rajoitukset, mutta noudattaa ja kunnioittaa niitä silloin kun tuntee halua siihen. Mikään kapinahenkinen Ic ei siltikään ole vaan enemmänkin rauhankannattaja, joka tekee mitä vain saavuttaakseen tahtomansa rauhallisuuden ja tasapainon itsensä ja luonnon välillä. Rauhallisuudesta ja vaiteliaasta käyttäytymisestä huolimatta uros ei ole tahmainen tallustaja, joka vain loikoilee ja seikkailee selvittämässä elämän suurimpia kysymyksiä. Hän toimii harkitusti ja täsmällisesti antaen aina tekemiseensä kaiken huomionsa ja aikansa. Omistautuneisuutta voisi nimittää jopa pakkomielteeksi, mutta ei suppeaksi sellaiseksi. Icar kykenee toimimaan useaan tapaan samaan aikaan ja hoitamaan monia toimia pitäen silti kaiken sujuvasti hallinnassaan. Se miten muut näkevät sen onkin toinen asia. Koska sudella ei ole tiettyä kaavaa minkä mukaan hän toimii voi suden teot ja käytös näyttää usein ulkopuolisten silmiin lähes kaoottiselta ja täysin päämäärättömältä.
Uroksen mielipiteet vaihtelevat usein sen mukaan mitä ympärillä tapahtuu. Hän ei ole tapoihinsa jumittautunut jääräpää, joka ei kykene edes ollessaan väärässä kääntämään päätään. Päinvastoin, Haiya on hyvin sopeutuvainen ja mukautuvainen tilanteisiin kyetessään muuntautumaan tilanteiden vaatimiin olosuhteisiin. Olemus hänellä tosin ei muutu ikinä vaan susi palloilee tilanteesta toiseen rauhallisin liikkein. Uros on hiljainen suorittaja eikä kaipaa minkäänlaista huomiota vetäytyen suuressa porukassa yleensä varjoihin seuraamaan muiden tekemisiä. Harvoin hän asettuu poikkiteloin, sillä susi ei välitä mitä muut tekevät tai mitä muut ajattelevat, hän keskittyy lähinnä omiin tekemisiinsä.
Valtiaan alaisena susi on kuitenkin omaa luokkaansa keskittymiskykynsä ja omistautumisensa ansiosta. Siltikin hän on vaikeasti hallittava ja kesytön tehden toisinaan omia luvattomia retkiään, joiden hyöty selviää kenties vasta myöhemmin jos ollenkaan. Turhaan uros ei nimittäin omilla retkillään ravaa vaan energinen nuorukainen pyrkii tekemään jotain silloinkin kun muut jaarittelevat. Hän tutkii kohteita, ottaa selvää mahdollisuuksista ja laskelmoi palaten sitten kun kokee ajan oikeaksi. Sudesta saa oikuttelevan kuvan, jos hänen tekemisiään rupeaa syynäämään, mutta jos nuorukaista osaa katsoa oikealta kannalta voi ymmärtää hänen hakemansa rauhan ja vapauden.
Omista reissuistaan huolimatta on Icarhaiya erittäin uskollinen Valtiaalle ja tovereilleen, vaikka harvemmin osoittaa minkäänlaisia kunnioituksen tai välittämisen tunteita ulkoisesti. Ilmeettömät rauhalliset kasvot eivät värähdä kovin usein ja jos suden kasvoilla saa aikaan hymyn voi olla varma, että sisältä tunne on hyvin voimakas. Lisäksi uroksen hiljainen vakaa ääni harvemmin korottaa säveltään.
Hän ei siltikään ole mikään hippi ja herkkämielinen, saati täysin suuttumaton. Tunteet eivät vain heijastu uroksesta ulospäin kovinkaan usein, ei edes elein. Jos joku häiritsee suden mielenrauhaa, ja hän kokee mahdolliseksi poistaa toisen tieltään, susi sen tekee. Hän ei epäröi taistella tai tappaa, jos Valtias käskee tai jos hän itse kokee sen tarpeelliseksi. Kylmäveriset teot eivät hetkauta Icarhaiyaa, vaikka hän kunnioittaakin jokaista maan päällä elävää olentoa.
Vaiteliaana tapauksena uroksesta harvemmin saa kovinkaan kummoista juttuseuraa, sillä ei ole taattua vastaako hän. Omista asioistaan uros taasen ei pihahda mitään ja jokainen joka kysyy saa vastaukseksi syvän hiljaisuuden, jota Haiya ei edes pyri murtamaan, hän pikemminkin pyrkii hiljaisuuteen. Jankkaamisella vastausta ei saa ikinä, joten kannattaa tyytyä odottamaan ja katsomaan josko uros vastaisi kenties seuraavalla kerralla. Uros nimittäin saattaa vastata kauan sitten kysyttyyn kysymykseen vasta viikkojenkin päästä, hän vastaa kun kokee sen mielekkääksi. Lisäksi että uroksella harvoin on halua lausua mitään ääneen, on hän enemmänkin tekojen kannalla. Jos haluaa todella näyttää urokselle vaikkapa tunteensa, tehköön sen elein. Ei ole kuitenkaan varmaa vastaako susi eleisiinkään. Hän saattaa katsoa hailakan harmailla silmillään rauhallisesti ja poistua paikalta sanomatta sanakaan.
Taistelussa susi on aivan yhtä kylmähermoinen kuin muutenkin, hän taistelee ja tappaa poistuakseen sitten hiljaisesti paikalta. Toisinaan uros vain katoaa ennen kuin kukaan edes tajuaa. Mutta hän ei tee sitä pelkuruudesta vaan siitä ettei urosta vain satu juuri sillä hetkellä huvittamaan.
Naaraita uros ei sen puoleen palvo tai arvosta enemmän kuin uroksiakaan. Uros arvostaa hyvää sydäntä ja toki myös kauneutta, jos haluaa tyydyttää tarpeensa, mutta kovin moni ei tämän jäyhän pojan alle taivu. Naaraathan haluavat romantiikkaa, kun Haiya puolestaan välttelee suloisia lässytyksiä joihin odotetaan vastakaikua. Tunteeton susi ei kuitenkaan ole, haluton vain ilmaisemaan tunteitaan ja perheenkään perustaminen ei olisi nuorukaiselle minkäänlainen kammottu asia. Susi pitää pennuista ja heidän viattomuudestaan, mutta on eri asia onko nuori ja mieleltään vapaa kovinkaan erinomainen vanhemmaksi, vaikka onkin vastuuntuntoinen ja huolehtivainen.
Vyöhykkeen vaikeiden olosuhteiden vuoksi on nuoresta sudesta kehittynyt varsin varma omaa itseään kohtaan. Hän tietää rajansa ja voimansa testaillen itseään silti aika-ajoin. Hän ei ryhdy päättömiin tekoihin ja pelaa mieluiten varman päälle, vaikka myöskin riskialttiin teot sujuvat. Tummaturkki ei nimittäin turhan pitkäksi aikaa jää jahkailemaan koska tietää miten toimia omien periaatteidensa mukaisesti. Sisukkaaksi pirulaiseksikin voisi urosta kutsua, sillä hänen tahdonvoimaansa on lähes mahdotonta murtaa ja susi palvelee myös Valtiasta samalla periaatteella, seisoo rinnalla oman henkensäkin uhalla, koska on oman uskollisuutensa Valtiaalle vannonut. Valtias ei kuitenkaan ole ainoa, jolle uros lupauksensa pitää. Icar ei niinkään välitä millaisen maineen saa, sillä juoruja susi ei suostu kuuntelemaan, mutta hän pyrkii aina pakkomielteisesti pitämään lupauksensa, vaikka lopulta ei enää olisikaan samaa mieltä, hän toteuttaa lupauksensa silti. Nuorukaisen sanaa ei hänet tunteva ryhdy epäilemään ja se joka uskaltautuu epäilemään, saa pian huomata aavistuksensa turhaksi. Icarhaiya on sanansa mittainen mies, ryhtyi sitten mihin tahansa ja harvoin hän myös sortuu valheisiin, onhan paljon helpompaa vain vaieta. Susi on kuitenkin soveltuvainen myös likaiseen peliin, mikäli se on Valtiaan toiveiden ja tahtojen mukaista. Valtiaalla on rajaton sanavalta Icarhaiyaan eikä uros epäile hetkeäkään pelastajansa käskyjen alla. Voisi jopa sanoa, että uros toteuttaa Valtiaan toiveet sokeasti, mutta niin asia ei ole. Icar toki toteuttaa ilman epäilyksiä Valtiaansa toiveet, sillä onhan kaksikolla lopulta kuitenkin sama päämäärä, oman kansan hyvinvointi. Jos Valtiaan päämäärät eivät kuitenkaan liity millään tapaan kansaan ja hyvinvointiin saati rauhaan, saattaa Icarhaiya udella Johtajansa tahtoa. Haiya ei sorra muita ilman syytä, vaikka kantaakin suurta inhoa sisällään Ulkovyöhekyläisiä kohtaan ja on halukas tuhoamaan heidät.
Ulkonäkö: : Icarhaiya on rakenteeltaan jäntevä ja korkea, säkää löytyy peräti 90 cm. Uros ei ole erityisen isokokoinen, vaikka omaakin vankan vartalon, vaan uros on enemmänkin voimistelijamainen, voimakas jäntevä vartalo, mutta siltikin sutjakan solakka.
Kaula on lyhyt ja pää leveä ja voimakaspiirteinen, leuat erityisen voimakkaat. Vaan voimaa löytyy myös jaloista, jotka ovat toki pitkät, mutta myös lihaksikkaat. Ankarat olot ovat muovanneet nuorukaisesta sitkeän ja kestävän.
Häntä Haiyalla on lyhyt ja paksu. Noin muutoinkin suden turkki on melkoisen pitkää ja paikoin jopa kihartuvaa. Laadultaan karva on karheaa ja jäykkää.
Väritys puolestaan on varsin ruskeansävyinen pohjavärin ollessa hiekanruskea, väriä löytyy siltikin harvakseltaan vain mahasta ja niskasta. Mustaa löytyy selästä kaartuen aina etujalkoja myöten mahaan asti. Lisäksi kuvio jatkuu lapojen toisella puolella, kaulalla kaartuen mahaan. Myös kasvoilla on mustamaski, lähtee kuonon kärjestä kulkien silmien kautta kaarevassa muodossa poskiin.
Tummempaa ruskean sävyä löytyy reisistä, kaulasta ja koko etujalkojen mitan verran. Tummanruskeaa, suklaista sävyä on havaittavissa puolestaan takajaloissa ja koko häntä on tummanruskea. Korvat ovat samaa väriä. Pääosin suden turkissa onkin vain neljää eri väriä vaihdellen sävyittäin.
Silmät uroksella ovat harmaat, vaihdellen valon mukana joko tummempina tai hyvin vaaleina.
Kirsu, anturat ja kynnet uroksella ovat tummanruskeat.
Menneisyys: Icarhaiya syntyi Sisävyöhykkeen karuun ympäristöön, suuren saastuneen järven tienoille kolmen sisaruksensa kanssa. Samai, Ormac, Icarhaiya ja Karambe kasvoivat yhdessä pienessä laumassa, joka muodostui kolmesta pienehköstä perheestä. Leikkitovereita riitti ja lauma sai helpommin ruokaa kuin perhe olisi yksinään ikinä saanut. Onnelliseksi elämää ei kuitenkaan saattanut sanoa. Elämä oli kovaa ja karua, vain vahvimmat selvisivät, vaikka Ormac tekikin siinä poikkeuksen osoittaen oman sisukkuutensa useaan otteeseen. Albiino uros oli heiveröisempi kuin kookkaat sisaruksensa ja lisäksi syntymästään asti sokea. Koko lauma kuitenkin piti huolen, ettei heikoinkaan lenkki jäänyt jälkeen, Ormac sai usein jopa enemmän ravintoa kuin yksikään toinen pentu, mutta lellittyä sudesta ei kuitenkaan muodostunut. Vyöhykkeen elämä ei antanut tilaisuutta siihen.
Elämä oli tasaista selviytymistä päivästä toiseen eikä elämä kokenut kovinkaan suuria mullistuksia ensimmäisen vuoden aikana.
Laumakin oli saanut uusia jäseniä ja koostui jo 16 sudesta. Icarhaiyan perheen lisäksi laumassa eleli Harg ja Miras, joilla oli kolme pentua; Yovan, Ark ja Pramel. Dizar ja Lilel, heille oli siunaantunut vain yksi ainoa naaraspentu, Ramashel. Lisäksi laumaan olivat liittynyt veljeskaksikko, sysimustat Musca ja Wamer.
Lauma eleli arkeaan sopusoinnussa, kuin kyseessä olisi ollut yksi suuri perhe. Jokainen saalisti vuorollaan ja ystävyyssiteistä muodostui voimakkaita. Musca ja Wamer olivat aina olleet jokseenkin mystisiä, jännittäviä esikuvia nuorimmilleen. Heillä oli usein myös mitä mielenkiintoisempia tarinoita kerrottavinaan ja koko nuoren kuulijakansan ehdoton suosikki olikin tarina Valtias Zearista.
Jo nuorena olivat pennut oppineet Vyöhykkeen elämän suurimmat tarinan ja kertomukset, legendatkin olivat tuttuja. Niihin elämä sidottiin, niihin turvauduttiin ja ne olivat toivo. Joku oli joskus paennut Sisävyöhykkeeltä, mutta sen jälkeen hänestä ei oltu kuultu. Se antoi kuitenkin lohtua, laaksosta oli pakoreitti, kunhan sen vain löytäisi. Ulkovyöhykeläiset saivat nuorikkojen silmissä pahan maineen, heitä halveksuttiin ja inhottiin. Usein lausuttiin lupauksia voitosta ja Ulkovyöhykkeen asukkien tuhoamisesta. Kukaan ei kuitenkaan ryhtynyt toimeen, sillä kukaan ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä.
Icarhaiya oli nuoresta asti itsenäinen ja teki usein omia tutkimusmatkojaan, monesti mukana keikkui myös Pramel, Haiyan paras ystävä, joka oli yhtä kiinnostunut laaksosta ja sen ulkopuolisesta elämästä kuin Icarkin. Kaksikko janosi elämää, mutta laaksossa sitä ei ollut, he halusivat ulos, kallioiden toiselle puolelle.
Ja ratkaisun tarjosivat Musca ja Wamer ja heidän kertomus Valtiaasta. Valtias oli tullut pelastamaan kansansa, auttamaan pakenijat ulos laaksosta, sillä salattu Portti oli jälleen kansan tiedossa. Sitä pidettiin auki kaikille pakoon pyrkiville. Voi kuvitella millaisen kipinän tarina herätti nuorissa susissa jotka janosivat pois synnyinseudultaan.
Pako ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen asia kuin mitä saattoi luulla, vaan mikä Sisävyöhykkeessä olisikaan ollut helppoa. Musca ja Wamer tarjosivat kuitenkin apunsa ja oli aika koota joukko, joka lähtisi onneaan kokeilemaan. Nuoret sudet eivät kenties olleet järin valmiita tulevaan matkaansa, mutta riski oli otettava.
Retkikunnasta kasaantuikin lopulta varsin suuri joukko. Matkaan päättivät lähteä tietenkin oppaina toimivat Wamer ja Musca ja heidän lisäkseen Icar, Pramel, Karambe ja Yovan. Ormac oli liian heikko matkalle ja hän oli löytänyt rakkautensa Ramashelista, joka tahtoi jäädä vanhempiensa tykö.
Niinpä eräänä aamuna joukko lähti liikkeelle jättäen hyvästit vanhemmilleen ja ystävilleen joita tulisivat kaipaamaan. Laaksoa kukaan ei kaipaisi, jos pois pääsisi. Saasteet, kuivuus ja ankarat säänvaihtelut eivät olleet voittaneet kenenkään sydäntä puolelleen, vaikka jokainen osasi arvostaa sitä, miten sitkeiksi ja voimakkaiksi laakso oli heidät muovannut
Ikävä kuitenkin hellitti matkan aikana, sillä tukena heillä oli toisensa ja vaikka vain Musca ja Wamer olivat kokeneita ja hieman vanhempia oli joukkiolla hyvät mahdollisuudet selvitä lukumääränsä ansiosta. Petoja ja vaaroja laaksossa riitti, mutta yhdessä he selvittäisivät ne.
Matkaa taitettiin puolitoistavuotta, mutta jokainen jäsen selvisi matkasta hengissä, varttuneina ja kehittyneinä omanlaisikseen persooniksi. Minkäänlaista johtajaa ei pienelle laumalle kehkeytynyt, jokainen huolehti yhä toisistaan Muscan ja Wamerin pitäessä suuntaa. He olivat taittaneet matkan ennenkin, mutta joutuneet lopulta palaamaan väsyneinä ja nälkäisinä.
Nyt oli kuitenkin uuden yrityksen aika ja Portti häämötti jo edessä, mieliala kohosi ja nuorimmaiset olivatkin jo ryntäämässä kohti vapauttaan. Musca joka oli luonteeltaan määrätietoinen ja topakka, hillitsi kuitenkin nuorimmaiset. Portista ei ollut meneminen aivan helposti. Sitä vartioitiin ja vaikka heillä kenties olisikin ylivoima määrällisesti, olivat Musca ja Wamer ainoat kokeneet taistelijat. Muut olivat lähinnä leikkineet sisaruksiensa kanssa.
Musta veljeskaksikko ei suinkaan ollut väärässä ja kun joukkio astui Portista ulos, sisään Sisävyöhykkeelle, odotti vastassa kaksi vartiointitehtäviä hoitavaa voimakasta urosta, jotka varoittamatta kävivät taistoon palauttaakseen mokomat sinne mistä olivat tulleet.
Yovan menetti henkensä Muscan ja Wamerin armottomasta puolustuksesta huolimatta. Jokainen teki parhaansa, mutta voimakas vastustaja oli lukumäärän vähyydestä huolimatta vahvoilla.
Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin ja pelastaja ilmestyi aivan äkillisesti paikalle.
Heidän palvontansa keskikohde, Valtias Zear ilmestyi paikalle kuin ihmeen kaupalla ja joukkio säästyi suuremmilta menetyksiltä. Yovanaa ei keritty siirtämään, joten ruumis jäi portille, mutta muut olivat säästyneet suuremmilta vahingoilta ja pakenivat Valtiaan joukkojen mukana, jättäen entisen elämänsä ja avaten silmänsä uudelle.
Ulkovyöhykkeen rehevyys hämmästytti koko joukkiota ja ällistys oli tipauttaa heidät maahan. He olivat saapuneet paratiisiin, enää olisi häädettävä käärme ulos.
Tilanne ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen ja todellisuus valkeni pian. Tila ei riittänyt kaikille ja ravinto väheni, vaikka sitä olikin yhä reilusti enemmän tarjolla kuin Sisävyöhykkeellä.
Icarhaiyasta muodostui Valtiaan joukkojen jäsen ja hän osoitti pelastajalleen kaiken uskollisuutensa ja voimavaransa, vaikka teki yhä usein omia retkiään koetellen toisinaan kenties muiden hermoja kadoten aina kun sitä vähiten osasi odottaa. Uros kuitenkin palasi aina takaisin ja toisinaan jopa mukanaan tietoa vihollisesta, joka oli yhä olemassa.
Myös Remington, Valtiaan oikea tassu sai Haiyalta ihailua osakseen, vaikka kukaan ei koskaan voisikaan kiriä Valtiaan tasolle nuoren suden silmissä. Kaksikosta muodostui siltikin jonkintasoiset ystävykset, olihan urokset varsin samankaltaisia luonteeltaan ja heidän välillään vallitseekin hiljainen yhteisymmärrys.
Eräänä päivänä vankka harmaa uros oli kuitenkin poissa, syytä uros ei tiennyt, eikä liiemmin viitsinyt kysyäkään.
Seuraava yllättävä käänne ilmeni kuitenkin pian, hänen olisi määrä lähteä taittamaan matkaa Valtiaan tyttären, Zacran, kanssa kohti Andriaana nimistä saarta. Haiya ei ryhtynyt kyselemään enempää, hänen tehtävänsä oli vain ja ainoastaan turvata Zacran matka naaraan etsiessä Remingtonia joka tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen. Uros oli kuitenkin iloinen tehtävästä, osoittihan se Valtiaan luottavan häneen ja Haiya odotti itsekin innokkaasti Remingtonin tapaamista.
Niinpä matkaa ryhdyttiin taittamaan ja pitkän aikaa kaksikko kulki päämääränään tuntematon saari. Lopulta saavuttiin valtavan meren äärelle, joka oli näkynä varsin mieleenpainuva ja hämmästyttävä. Koko reissu oli ollut niin opettava, ettei Icar ollut uskaltanut koskaan edes unelmoida sellaisesta. Meri oli kauneudessaan myös suuri este, mutta kaksikko nappasi itselleen vanhan kelopuun rungon ja ajelehtivat sen turvin meren halki päätyen kohtalon tai sattuman saatteleman Andriaanalle, paratiisi saarelle.
Muuta:
-Valtiaan uskollinen alainen. Suojelee tehtävänsä takia Zacraa ja on varsin puolustuskannalla naarasta kohtaan.
Pelit
Vanhemmat: Jachay, Nijar
Sisarukset:Samai, Ormac, Karambe
Ystävät:Remington, Zacra
Puoliso:
Pennut:
Vihaa:
Pelaaja: Mezzi
Sivupohja © hitodama
Kuvapohja (c) Mörl/Andriaana
|
