|
Kafir Mustaharjas
Nimi: Kafir Mustaharjas
Lahko: Kuuluu Lahkoon
Ulkonäkö: Kafir on rakenteeltaan kiinteän lihaksikas, mutta silti melko hoikka ja sopusuhtainen. Ei omista mahtavia muskeleita, vaikka voimaa löytyykin melko runsaasti. Uroksen lihakset ovat muodostuneet kiinteiksi ja kestäviksi.
Sen häntä on melko pitkä ja tuuheahko. Turkki on keksipitkää ja karheaa ja pitää hyvin kylmyyden loitolla. Uroksen pää on melko leveä, mutta kaunis. Kuono on voimakas. Uroksen jalat ovat pitkät ja notkeat. Niillä taittaa nopeasti pitkiäkin matkoja.
Uroksen varpaat ovat mustat samoin pää, harjas ja suurin osa muusta vartalosta. Muut alueet ovatkin sitten beigen väristä.(kuviot ja väritykset ovat molemmilta puolilta samanlaiset) Kaulassa uroksella killuu kaulakoru.(joka on kylläkin piilossa turkin alla) Kaulakorussa on G kirjain ja se tarkoittaa Genovaa. Oikeassa korvassa roikkuu kaksi kultarengasta.
Punaiset ja kauniit ovat uroksen silmät ja varsin lempeät. Pelottava näky voi Kafir silti olla. Komeaksikin voi herraa kutsua.
Luonne: Kafir on melko lempeä otus, joka rakastaa pentuja. Onko Kafir sitten nynny. Ei, ei se ole. Osaa uros ilkeäkin olla varsinkin silloin, kun Herra vaatii uhria. Kafir ei mielellään tapa lajitovereitaan, mutta jos Herra niin vaatii niin Kafir tämän toivomuksen toteuttaa. Hyvin uskollinen ja kuuliainen palvelija uros siis on.
Uros on melko tarkkaavainen ja se huomauttelee muiden tekemisistä, jos kokee jonkun tehneen jotain väärin. Itse Kafir käyttäytyy melko sivistyneesti ja tuo ei sen takia alennu toisen kiusaamiseen taikka muuhunkaan ilkivaltaan.
Rauhallinenkin otus Kafir on ja tuon kärsivällisyys on ihmeellisen pitkä. Vihaisenakin uroksen ääni on lempeä, mutta varoittava. Tuo suuttuu kuitenkin erittäin harvoin. Uroksella on suuri sydän ja tuo pyrkii usein auttamaa, jos siihen suinkin kykenee. Itse tuo kuitenkin vain harvoin huolii muiden apua. Uros kokee, että sen pitää itse selviytyä elämästään yksin, mutta samalla auttaa muita.
Kafir on syvästi uskollinen Herralle ja tuo pyrkii olemaan mahdollisimman hyvä palvelija. Uros ei ymmärrä miksi jotkut ovat kovasti Herraa vastaan ja tuo monesti kysyykin sitä vastaantulevilta pitäen kuitenkin salassa, että on itse Lahkolainen.
Kafir ei ole mikään ohi suunsa puhuja, mutta juttua virtaa yleensä vuolaasti.
Vaikka Kafir on melko herrasmies se on tottunut pelaamaan voiton kotiin. Tarvittaessa uros on valmis valehtelemaan, vaikka ei sitä niinkään suosi. Mikään karkuun luikkija uros ei ole ja tuo ennemmin taistelee kuin pakenee. Sisukas uros myös on. Kafir on joskus myös erittäin jääräpäinen.
Kafir käyttäytyy asiallisesti ja melko ystävällisesti vieraita kohtaan ja ystäviä kohtaan tuo on suorastaan yli lempeä otus. Juttu lentää, vaikka täysin vieraskin otus vastaan tulisi eikä Mustaharjas olekaan ronkeli seuransa suhteen. Naisissa Kafir on kyllä sitäkin nirsompi ja uroksen valinta kestääkin usein kauan.
Kafir ei myöskään valitse puolisoaan ulkonäön peruusteella. Luonne merkitsee herralle paljon, vaikka kauneuttakin uros arvostaa, sitä ei voi kieltää.
Yhdenillan jutut ovat myös kovasti Mustaharjaksen epäsuosiossa. Se ei niitä itse harrasta eikä oikein pidä siitä, että muut harrastavat. Sivistyneenä uros pitää asiaa likaisena. Uros ei ole sen takia koskaan ollut naisten kanssa, mutta se ei koe jääneensä mistään paitsi.
Omista asioistaan uros ei juuri muille kerro ja tuo uskoutuu vain harvoille. Kafir miettii mielummin itsekseen asioita ja saattaa kysyä vain muiden mielipidettä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että uros ottaisi toisen mielipiteen huomioon, jos asia koskee pitkälti Kafirin omaa elämää.
Menneisyys: Kafir syntyi suureen perheeseen. Laumaksi sitä ei voinut oikein sanoa, sillä olihan kaikki sukua toisilleen eikä arvojärjestystä juuri ollut. Suku eli varsin sopuisasti ja uudet pennut otettiin aina ilolla vastaan. Kafir oli vanhempiensa ensimmäinen pentu ja syntyi ainoana. Myöhemmin sen vanhemmille syntyi vielä yksi pentu, mutta uros ei ole siitä tietoinen.(Jaleo)
Sisaruksia ei ollut, mutta Kafiria se ei kuitenkaan haitannut, sillä olihan suuressa suvussa muitakin pentuja. Nuorukaisen päivät kuluivat lähinnä leikkien ja tarinoita kuunnellen. Suvun vanhin opetti herralle myös kaikkea tärkeää niin saalistuksesta kuin naisistakin.
Kun uros kasvoi, oli senkin aika mennä saalistus retkille muiden nuorien sekä vanhojen urosten kanssa. Suku hallitsi suurta aluetta ja reviiristä pidettiin tiukasti kiinni. Kilpailijoitakaan ei juuri ollut. Elämä oli siis mallillaan. Ainakin siihen asti, kun alueelle eksyi muuan Lahkolais joukkio. Kun joukko saapui suvun alueen rajoille, oli Kafir ja muutama muu nuori uros saalistamassa. Nuorukaiset kilpailivat eivätkä huomanneet tunkeilijoita. Siksipä heidät yllätettiin. Lahkolaiset kolkkasivat seikkailijat ja ottivat mukaansa tarkoituksena tehdä heistä väkisin Lahkolaisia.
Nuorukaisia etsittiin pitkään ja pentunsa menettäneet vanhemmat olivat murheen murtamia. Kukaan ei löytänyt pienintäkään vihjettä siitä mihin nuoret olivat menneet ja pian alettiin jo luopua toivosta. Nuoret sudet oltiin viety Lahkolaisten luolaan siihen asti kunnes he heräisivät. Monet pennut muistivat vanhempansa, mutta Kafir ei. Uros oli menettänyt muistinsa kokonaan. Oma nimikään ei ollut tiedossa. Sehän oli tietenkin Lahkolaisille hyödyksi. Kafir sai nimekseen Kafir Mustaharjas. Lisäksi uros huomasi saaneensa kaksi kultarengasta korvaan ja kaulakorun. Merkitystä uros ei tiennyt, mutta sen oli hankala väittää vastaan, koska ei muistanut mitään.
Urokselle näytettiin hänen uudet vanhemmat ja syynä siihen ettei hän muistanut mitään oli että hän oli törmännyt puuhun. Punasilmä ei kuitenkaan voinut uskoa, että olisi niin hölmö ollut. Sen oli kuitenkin alistuttava uuden elämän sääntöihin, sillä eihän se muistanut mennyttä. Ulkopuoliseksi Kafir itsensä tunsi ja niinhän se oli. Sitä kohdeltiin samoin kuin muukalaista.
Kafir kuuli paljon tarinoita Lahkosta ja asia kiehtoi nuorta sutta. Pian Mustaharjas sitten Lahkoon liittyi tietämättä oikeista vanhemmistaan mitään. Lahkolaiset olivat mielissään, että uros liittyi omasta tahdosta Lahkoon, vaikka olisihan pakottaminenkin onnistunut aivan yhtä helposti. Herra ei myöskään saanut olla tekemisissä vanhojen ystäviensä kanssa, sillä nämä muistivat menneen oikein hyvin. Tavallinen elämä ei kuitenkaan riittänyt Kafirille ja tuo lähti eräänä synkkänä yönä vaeltamaan kohti etelää. Herraa kuvaava koru kaulassa killuen uros tarpoi eteenpäin päästäkseen kauas Lahkolaisista. Kauas olennoista joiden lähellä Kafir tunti olevansa jotain muuta kuin se oikeasti oli. Lempeys oli myös varsin outo piirre Lahkoilaiselle sudelle ja Mustaharjas ihmetteli sitäkin. Se tunsi olevansa väärällä tiellä. Pahalla tiellä. Voi se olisi niin kamalasti halunnut tietää mitä ennen ”puuhun törmäämistä” oli tapahtunut. Vastausta ei uros kuitenkaan saanut.
Kun uros oli kiertänyt maailmaa vuoden päivät kokien kaikenlaista se saapui merenrannalle. Rannan tuntumassa eleli vanha musta susiuros. Lahkolainen ei vanhus ollut, mutta se kertoi Kafirille saaresta, joka oli merellä. Kaukana mantereelta ja kaukana kaikesta pahasta. Mustaharjas uskoi toki vanhuksen sanat ja se kysyikin miten saarelle pääsisi. vanhus opasti Mustaharjaksen pienen puuveneen luo ja käski tuon hypätä sinne. Kafir totteli. Pian se jo seilasikin merellä katsellen rantaa kohti ja siellä istuvaa vanhusta. Nuorukaisen ajatukset olivat sekavat ja pian se vaipui puiselle lattialle uinumaan rauhallista unta. Aamulla uros heräsi kauheaan paukkeeseen. Pauke tuli siitä kun vene kolahteli kiviä vasten. Kafir nousi pystyyn ja katsahti eteenpäin. Se oli todellakin tullut saarelle ja varsin kauniille sellaiselle. Mustaharjas loikkasi lähimmäiselle kivelle ja juoksi rannalle. Se haukahteli ja juoksenteli rantaa pitkin onnen huumasta sekaisin. Andriaanaan oli herra saapunut. Se itse ei vain moista tiennyt.
Muuta:
Korut: Kafir sai korunsa päätyessään lahkolaisten kynsiin. Uros itse ei muista niiden alkuperää vaan heräsi ne yllään. Kaulakorun G kirjain on oikeastaan pelkkä sattuma, mutta luolien lahkolaiset pitivät sitä Herran symbolina.
Nimi: Uroshan sai nykyisen nimensä lahkolaisilta ja Kafir ei tiedä, että sillä on joskus ollut jokin toinen nimi. Uroksen alkuperäinen nimi on Jedai ja se tarkoittaa muinaisen Klaanin kielellä lempeyttä. Uros itse ei kuulnut Klaaniin vaan tämän isä kuului, joka nimen myös antoi.
Pelit
Vie mut minne vaan,Lehtimetsä,4.2.2009-6.6.2009
Monen muotoista palvelijaa,Hiekkaranta,22.5.2009-4.7.2009
Tekemistä etsimässä,Lehtimetsä,28.7.2009-3.2.2010
Tulisia tapaamisia,4.9.2009-13.3.2010
Hjéresat vs. Puolikuu,Lehtimetsä,2.1.2010-2.7.2010
Anteeksi kuinka?,Lato,8.2.2010-16.7.2010
Jälkitarkastus,Lato,12.4.2010-
Maalasin sut seinälleni,Hiekkaranta,14.7.2010-
Vanhemmat: Äiti?, Isä ?
Sisarrukset:Jaleo (Ei peleissä)
Ystävät:Sanguinaria Mirada
Puoliso:
Pennut:
Vihaa:
Pelaaja: Mezzi
Sivupohja © hitodama
Kuva (c) hitodama
|